Kuubaan minut vei tällä kertaa salsa.

Matkan ohjelmaan kuului kuuden päivän tanssikurssi, jolla tanssittiin pääasiassa salsaa, mutta hieman hötkyiltiin muun muassa chachan, rumban ja reggaetoninkin tahdissa.

Kurssia oli päivässä kolmisen tuntia ja lähes joka ilta lähdimme vielä jonnekin tanssahtelemaan. Pari yksityistuntiakin tuli otettua, ja niillä ratkottua itselle tyypillisiä virheitä.

Olipas kertakaikkisen mukavaa päästä tanssimaan. Kurssilla oli parin pääopettajan lisäksi paikallista porukkaa niin, että tanssimme koko ajan kuubalaisten kanssa. Opettajamme ja parimme olivat ihastuttavia: naiset viehkeitä, miehet salsakukkoja ja tosi eteviä tanssijoita (lähes) kaikki. Mikäs siinä oli tanssiessa, kun suurin osa miehistä oli aivan loistavia viejiä. Iloa, iloa! Vaikka ei homma pelkkää riemua ollut, sen verran haastavia kuvioita kurssilla käytiin läpi, että omat taidot ja aivokapasiteetti olivat väliin aika kovilla. Mutta hyvä niin, haasteita pitää olla!

Aika lailla tönkkösuolatuksi muikuksihan sitä itsenä tunsi koko ikänsä tanssineiden sulokkaiden kuubattarien rinnalla. Mutta ehkä siihen omaan askeleeseenkin alkoi tulla jo pehmeyttä ja kylkiin liikettä.

Täällä kotimaassa salsaharrastuksen ylläpitäminen on haasteellista. Asuinpaikkakunnallani sitä ei pääse tanssimaan oikeastaan lainkaan. Onneksi on sentään työväenopiston bailatino, perjantai-iltojeni riemu!  Parisalsatunneille voisi lähteä johonkin isompaan kaupunkiin, mutta se on käytännössä aika turhauttavaa. Matkaa kertyy vähintään tunti suuntaansa. Perillä pääsee ilman omaa paria tanssimaan vain noin puolet tunnin kestosta, miehiä kun on pääsääntöisesti mukana niin vähän, että naiset tanssivat joka toisen vaihdon ilman paria.  

Lattareita kuitenkin haluan tanssia ja siinä hommassa kehittyä, joten jotain olisi keksittävä. Ainakin yksi viikonloppukurssi on jo kalenteriin tälle keväälle merkittynä, jee jee. Ja hei! Kaikki lattareista kiinnostuneet, paria vailla olevat miehet: saa ilmoittautua!