Olin eilen ihanassa konsertissa.

Turun konserttitalolta starttasi Hei, kuule Suomi -konserttikiertue. Kiertueen avulla kerätään varoja lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyöhön, mikä on ihan mahtava juttu.

Mahtava oli konsertin sisältökin: Ultra Bran hittejä sovitettuna sinfoniaorkesterille ja kuorolle. Solisteina toimivat Mira Luoti ja Paula Vesala ja pianossa mestaroi ihanainen Ultra Bran Kerkko Koskinen.

UB:n musiikki on minulle jotain suurta. Sellaista musiikkia, joka on mennyt syvälle, syvälle sisääni heti ensikohtaamisesta lähtien. Jumalattoman hienoja biisejä, joiden lukuisiin kerroksiin uppoan kerta toisensa jälkeen. Ja yhä, lukuisten kuuntelukokemusten jälkeen, löydän niistä jotain uutta.

Lähtökohtaisesti odotukset Hei, kuule Suomi -konsertin suhteen olivat korkealla. Ja onneksi konsertti toimi ja puski eteenpäin kuin luotijuna. Alussa kaikki oli hieman ensikonsertin jännityksestä jähmeää, solistit epävireisiä, lavalla olijoiden katseet eksyneitä, mutta siitä se lähti - ja soi!

Suurin kiitos kuuluu ehdottomasti soittajille eli Sinfoniaorkesteri Tahdistimelle, puhallinsektiolle ja rytmiryhmälle sekä Kuopion Nuorisokuorolle. Soitto kitarasooloineen ja trumpettitujauksineen sai kipristämään nenänpäätä, puremaan huulta ja hymyilemään. Masiivinen, vapauteneesti joravaa kuoro puolestaan nostatti kerta toisensa jälkeen ihon kananlihalle.

Ja minun tunteeni menivät (taas kerran) musiikin mukana. Nieleskelin kyyneleitä, rakastin, erosin, vihasin, kaipasin, uskoin, unelmoin ja riemuitsin kappaleiden mukana. Ja tunsin pakahduttavaa halua päästä sinne lavalle, päästä osalliseksi jostakin tuollaisesta!

Kiitos kapellimestari Harri Hyppölä konserttikiertueideasta ja toteutuksesta.

Ja hei kuule Kerkko: kiitos musiikista!