Matkailu kuulkaa avartaa. Reissussa tulee koettua ihan uusia asioita. Tai saa tuoreen näkökulman vanhoihin. Tulee tehtyä juttuja, joita ei olisi koskaan uskonut tekevänsä. Itselle ennen niin vieraista tai jopa vastenmielisistä asioista saattaa tulla ihan tuttuja ja arkipäiväisiä.

Eikä sitä kuulkaa tarvitse aina lähteä minnekään eksoottiseen Aasiaan tai erilaisen kulttuurin Etelä-Amerikkaan. Lähempi ja vähempikin voi riittää. Esimerkiksi ruotsinristeily.

Olen aina suhtautunut risteilyihin sillä lailla sarkastisen kriittisen nuivan huvittuneen hyväntuulisesti, niin kuin nyt jokaisen itseään kunnioittavan humanistikulttuuripersoonan kuuluukin. Jotkin yksittäiset risteilyaluksella – usein myös maissa anniskeluravintoloissa – tyypillisesti ilta-aikaan tavattavat ilmiöt ovat olleet minusta suoraan sanottuna ärsyttäviä. Sellaisia asioita, joihin en suin surminkaan itse alentuisi. Tällaisia asioita ovat mm. mä-rakastan-sua-sä-oot-mun-paras-kaveri -kännitilitykset naistenvessassa, saniteettitilojen ulkopuolella tapahtuva oksentaminen, kaikkien vastakkaista sukupuolta olevien henkilöiden kouriminen ja puolijulkiset parkumiskohtaukset.

No niin, olin juuri ruotsinristeilyllä.

Vietimme mukavissa tunnelmissa alkuiltaa hytissämme isolla joukolla. Porukassa oli tuttuja ja vähemmän tuttuja hahmoja. Yksi vähemmän tutuista herroista aloitti jo hytin ovella ihmettelyt: ”Miten tuo yksi voi olla noin laiha?” Ihmettely jatkui ja kohdistui lopulta myös vähemmän naisellisiin muotoihini.  Olen kyllä koko ikäni kuullut kropastani kaikenlaisia kommentteja. Aina minua on kovasti hämmentänyt ihmisten tarve toistensa ulkonäön negatiiviseen arvosteluun, mutta olen usein onnistunut jättämään omalla kohdallani kommentit omaan arvoonsa tai kuittaamaan ne huumorilla. Nyt en jostain syystä pystynyt. Nyt, jostain syystä, pahoitin syvästi mieleni.

Ja niinpä – kuten jo varmaan arvasittekin – löysin itseni istumasta hyttikäytävällä pillittämästä.

Sen sijaan, että tilanne olisi jälkikäteen jotenkin nolottanut, huomasinkin ajattelevani, että jestas, onhan minulla oikeus loukkaantua. Eihän minun tarvitse kaikkea sietää. Ja jos paha mieli nyt sattuu purkautumaan puolijulkisena parkumiskohtauksena ruotsinlaivan käytävällä, niin mitä sitten.  Parhaassa tapauksessa joku itseään kunnioittava humanistikulttuuripersoona on vain saanut vahvistusta siihen, että risteilyihin tulee suhtautua sarkastisen kriittisen nuivan huvittuneen hyväntuulisesti.

Sitä paitsi hyttikäytävällä pillittämällä sain asian pois mielestäni. Eipähän ole tarvetta purkaa pahaa oloani toisten ulkomuotoa arvostelemalla.

Ja mitä omaan ulkomuotooni tulee: jos ei kuulkaa miellytä, niin ei tarvitse katsoa.