Syksy tarttuu arkeen pieninä paloina. Sitä huomaa käyttävänsä sukkia päivittäin. Tarttuvansa teekuppiin ja hunajapurkkiin. Silppuavansa vihoviimeisen persiljasadon pakkaseen. Vaihtavansa kevyen kesäpeiton paksuun täkkiin.

 

Syksy tuoksuu haikeudelta. Se enteilee pimeää ja kylmää, pelottelee rutiineilla ja silmälapuilla. Mutta jos ei anna ulkokuoren hämätä, huomaa, että syksy on reipastava, aktivoiva voima. Syksyn tuulet täyttävät elämää ja ajavat kulkemaan eteenpäin.  

 

Syksyisin on vähän aikuisempi olo. Paitsi silloin kun seisoo puun alla, puraisee makeaa luumua ja maailman on täyttänyt mätänevien lehtien tuoksu. Silloin on iätön. Silloin lakkaa hetkeksi olemasta ja jää vain syksy.